Ahkerasti toimintaansa kehittävä Kamut on kasvaa jäsenistönsä osalta jatkuvasti. Uusia kontakteja ja mielipiteitä kaivataan ja tuoreiden nettisivujen sekä tarjottujen tapahtumien kautta ihmisiä on saatu innostettua mukaan toimintaan. Kamujen tarkoitus on toimia monikulttuurisena verkostona Kokoomuksessa: jäsenistössä on sekä maahanmuuttajataustaisia vaikuttajia että monikulttuurisuudesta kiinnostuneita syntyperäisiä suomalaisiakin.
Hei me kaikki puhutaan maahanmuutosta
Tänä keväänä Kamut ovat aloittaneet tiiviin yhteistyön puolueen kanssa. ”Hei me kaikki puhutaan maahanmuuttopolitiikkaa” on puolueen ja Kamujen yhteistyössä järjestämä ministerikiertue, jossa eri puolilla Suomea tarjotaan mahdollisuuksia keskusteluun maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta. Eli aiheista, jotka herättävät tunteita ja kiivasta keskustelua. 24.4.2010 Oulusta ja Helsingistä startanneella kiertueella ei ole kuitenkaan tarkoitus antautua liiaksi tunteiden vietäväksi, vaan kuunnella ja antaa mahdollisuus erilaisille mielipiteille osallistua järkevään keskusteluun.
Ensimmäiset tapahtumat huhtikuun lopulla olivat menestyksekkäitä. Sekä Oulussa että Helsingissä järjestetyissä tilaisuuksissa väkeä oli paikalla runsaasti, käydyt keskustelut olivat mielenkiintoisia ja toivat varmasti monelle uutta pohdittavaa. Oulussa keskustelua vetivät Kamujen hallituksen jäsen Seida Sohrabi ja viestintäministeri Suvi Lindén. Helsingissä taas Vanhan kuppila täyttyi äärimmilleen, kun Kamujen puheenjohtaja Radu Szekely ja ulkoasiainministeri Alexander Stubb innoittivat väkeä mielipiteiden vaihtoon.
Monta rautaa tulessa
Kamuilla on meneillään kiireinen kevät. Viime vuonna toimintansa aktivoimista aloittelevasta yhdistyksestä on nopeasti syntynyt menevä verkosto, jonka äänelle on kysyntää. ”Hei me kaikki puhutaan maahanmuutosta” -kiertue jatkuu toukokuun loppuun saakka, minkä lisäksi Kamut ovat ehtivät vielä tehdä yhteistyötä Kansion kanssa.
Toukokuussa Kansio kerää Kamut yhteen opiskelemaan esiintymistä ja kuukauden lopulla vielä valloitetaan yhdessä puolueen, Kansion ja Kokoomuksen Naisten Liiton kanssa Maailma kylässä-festivaalit, jossa Kamut kampanjoivat yhteistyökumppaneiden kanssa otsikolla ”erilaisuus maistuu hyvältä”.
Lisäksi Kamut on vielä mukana Kansion Järjestö-Akatemiassa, jossa aktiiviset kamulaiset löytävät uusia tapoja kehittää järjestöään entistä paremmaksi. Uuteen kukoistukseensa nousevalle yhdistykselle uutta opittavaa ja haasteita kyllä riittää ja tässä prosessissa Järjestö-Akatemian tarjoamista opeista on suuri hyöty.
Kiirettä siis piisaa, mutta Kansio on tyytyväinen yhteistyökumppaninsa nopeasti kehityksestä ja menestyksestä. Tällaista järjestötoimintaa on jo pitkään kaivattu ja sitä on ilo olla kehittämässä myös Kansion puolelta.
Minttu Vilander |